John Barrister

Ole paras versio itsestäsi.

Tämä on John Barrister

Mitä saadaan kun yhdistetään intohimoinen suhtautuminen pukeutumiseen, uhkarohkea yrittäjäasenne ja vuosikymmenten aikana hioutunut raudanluja käsityöammattitaito? Sitä on John Barrister. Huippulaatuisia mittatilausvaatteita tekevä yritys on syntynyt räätälilegenda Mikael Sinisalon ja sarjayrittäjä Tapio Marjasen halusta tehdä tyylikkäästä, istuvasta puvusta taas itsevarman suomalaisen miehen itsestäänselvä valinta.

Emme vain mittaa ihmistä kaavamaisesti ja valmista tuotteita mittojen mukaan. Jokainen kantaja on yksilö ja niin on myös hyvä puku. Yksityiskohdat ja valmis kokonaisuus ovat alusta alkaen mielessä, kaikki tuotteemme ja asiakkaan toiveet toteutetaan aina hiukan eri tavalla. 

“Mittauksessa ja suunnittelussa täytyy päästä asiakkaan pään sisälle, jotta lopputulos olisi tarkoituksen mukaisin ja kuvastaa hänen persoonaansa. Mittatilauspuvut ovat yleensä hyviä mutta tahdomme puristaa jokaisen mahdollisen yksityiskohdan, jonka nykyiset ja kehittyvät valmistusmenetelmät sallivat, niin lähelle täydellistä kuin mahdollista. Jokainen mittatuotteemme viimeistellään käsin.”

Mikael Sinisalo - Räätäli

Mikaelilla on yli 30 vuoden kokemus räätälinä työskentelystä.

Uransa ensimmäiset kymmenen vuotta hän on työskennellyt täysin perinteisten räätälin pukujen ääressä, jonka jälkeen hän on siirtynyt pääsiallisesti mittapukujen suunnittelun ja kehityksen ääreen. Perinteinen käsityö on kuitenkin seurannut aina toiminnassa mukana eikä ole päivääkään jolloin hän ei itse ompelisi. 

Omin sanoin Mikael kertoo, että ilman perinteisiä käsityön taitoja ei mittapukujen kehitys, suunnittelu ja valmistus yllä tasolle, jossa se parhaimmillaan voi olla.

Hän haluaa aidosti vieläkin tehdä jokaisesta puvusta uuden ’’parhaimman’’ luomuksensa. Mikael on uran pituudesta huolimatta silti nälkäinen nostamaan rimaa entistä korkeammalle ja haluaa olla luomassa jotakin mitä ei ole aiemmin nähty sekä olla jättämässä omaa perintöään ja sanomaansa miesten muodin maailmaan ikuiksi ajoiksi.

Tapio Marjanen - Perustaja

Tapio on aloittanut lähes täysipäiväisen työnteon 14-vuotiaana, ja vuodesta 2012 alkaen hän on toiminut täysipäiväisenä yrittäjänä. Parhaiten hänet tunnetaan perustamastaan älypuhelinten korjauksiin erikoistuneesta yrityksestään iTapsasta.  Tapio on aina tykännyt purkaa, korjata ja rakentaa asioita käsillään. 

Intohimo muotiin on aina ollut olemassa, mutta todellinen kipinä syttyi hänen teetettyään ensimmäiset mittatilausvaatteensa työmatkalla vuonna 2016. Nähtyään ja koettuaan prosessin hän huomasi jälleen miettivän kuinka tätä voitaisiin kehittää. 2017-2018 vaihteessa hän otti ensimmäiset askeleet pukujen valmistukseen ja vuonna 2019 Mikaelin ottaessaan häneen yhteyttä on todellinen kehitys alkanut.

”Monesti olen kuullut naurahtavasti kysyttäen, että miksi iTapsa tekee pukuja. En varmasti tiedä täydellistä vastausta vieläkään, mutta intohimosta ja halusta olla muokkaamassa perinteistä alaa. Puvut mielellään helposti vanhanaikaisen ja perinteisen menetelmien tuotokseksi. Itse haluan olla kehittämässä valmistusta ja tuoda myös itse pukuihin ennennäkemättömiä teknisiä ratkaisuja.”

Seuraa John Barristeria Instagramissa